Virkatessa pehmoeläimiä ne alkavat silloin tällöin kertoa omaa tarinaansa, jos ja kun tarinoille, leikille ja luovuudelle on avoin eikä mielen päällä ole liikaa muita asioita. Tämän blogin historiassa olenkin esitellyt ainakin Lennin ja Lailan, kummituksen koteineen ja Instagramin puolella myös Mangen ja Moniquen tarinan, jonka ajattelin tallentaa myöhemmin myös tänne suomeksi kirjoitettuna. Yksi tarina on kuitenkin saanut alkunsa hieman toisella tavalla, pienen pilven ilmestyessä jostain lipumaan mielen sopukoihin. Ujosti se on pyytänyt kertomaan tarinansa jo vuoden ajan. Olen kuitenkin epäröinyt, seuratako vaiko eikö tätä ideanpoikasta ja pyöritellyt sanoja sekä miettinyt toteutustapaa – virkaten, neuloen vai ommellen. Nähtyäni monia pilvityynyjä Pinterestin kautta ja hattaroiden muotojen takia päädyin sitten tällaiseen toteutukseen. Idea kehittyi tehdessä ja pohdiskelin, että kenties tyynystä voisi myös tehdä yksinkertaisen palapelin laittamalla sadepisarat ylösalaisin pilvityynyn sisälle, kuten tein tässä. Jokaisella sadepisaralla on oma hattaransa johon se parhaiten sopii. Minun tosin pitää yleensä tehdä kaikki projektit kolme kertaa ennen kuin alan nähdä visuaalisen puolen tyydyttävällä tavalla, silmä ja taito kehittyvät tekemällä. Tällä kertaa mennään nyt kuitenkin ihka ensimmäisellä versiolla ja nopsaan otetuilla kuvilla. Mennään sitten itse tarinaan.
Pikku Pilvi lipui taivaalla huolettomana muiden pilvien tavoin minne kulloisetkin tuulet sitä kuljettivat. Koska aika käy välillä matkustaessa pitkäksi, on pilvillä tapana hauskuuttaa itseään ja meitä maan kulkijoita tekemällä erilaisia pumpulin pehmoisia muotoja hattaroistaan. On ollut veteen sukeltavaa sorsaa, pappa kuorsaamassa päivänokosilla ja kuralätäkköön iloisesti pomppaavaa possua - ja mitä pilvet vain keksivätkään tehdä näkemistään asioista ja elämästä maan päällä. Aikojen saatossa pilvet olivat myös huomanneet, että ihmiset mielellään makoilivat maassa viltin päällä aurinkoisina kesäpäivinä ja katselivat unelmoiden taivaalle naureskellen pilvien tekemille muodoille. Tämä huomio sai tietystikin pilvet yrittämään entistä enemmän ja kehittelemään aina vain parempia muotoja.
Pikku Pilvi kikatteli muiden mukana näille hassuille muodoille ja kerättyään pitkään rohkeutta se uskaltautui kerran hihkaisemaan ”Minun vuoroni!” ja muut pilvet tekivät sille tilaa taivaan laajalla estradilla. Pikku Pilvellä oli valmis hahmo mielessään ja palava halu tuoda iloa muille. Kerran Afrikan savannien yli lipuessaan pilvet olivat laskeutuneet mahdollisimman alas ihaillakseen luontoa ja eläimiä. Pikku Pilvi oli muutaman kaverinsa kanssa lipunut erityisen alhaalle nähdäkseen paremmin eläimet, kunnes yhtäkkiä se oli tuntenut jonkun kutittavan vatsanpohjaansa! Kun se katsoi alas, näki se ihmeellisen pitkäkaulaisen otuksen hamuavan hampaillaan sen hattaroita! Otus kuitenkin huomasi varsin pian, etteivät Pikku Pilven hattarat kutkutelleet sen makuhermoja, joten se siirtyi sen sijaan mutustelemaan läheisen akaasiapuun oksia. Muilta vanhemmilta pilviltä Pikku Pilvi sai myöhemmin kuulla ihmeellisen otuksen nimen olevan kirahvi. Tämän elegantin olion se halusi ehdottomasti tehdä taivaalle, joten Pikku Pilvi venytti yhden hattaran niin ylös kun pystyi, koukisti sitä vähän oikealle, samalla kun se rullasi yhdestä hattarastaan hännän sekä venytti vasemman ja oikean puolen hattaroista jalat käyttäen apunaan kohdalle osunutta sopivaa tuulenvirettä.
Samalla kun se venytteli ja taivutteli hattaroitaaan, sai Pikku Pilvi ikäväkseen kuitenkin huomata, että ihmiset alkoivat hymyn sijaan kurtistelemaan kulmiaan ja tähyilemään huolissaan taivaalle. Ja kun Pikku Pilvi pullisti hattaroitaan tehdäkseen kirahvin oikein isoksi ja varmasti näkyväksi, näki se ihmisten keräilevän vilttejään ja piknik-korejaan kiireen vilkkaa. Tämä teki Pienen Pilven tietenkin surulliseksi ja kyynel tipahti sen silmäkulmasta. Silloin ihmiset katosivat suurien varjojen alle ja kiiruhtivat pois. Pientä pilveä suretti entistä enemmän ja kaikki sen kyyneleet tulivat ulos. Pikku Pilvi oli nimittäin kuuropilvi kumpupilvien joukossa. Sinnikkäänä pilvenä se yritti tehdä erilaisia muotoja useamman kerran muiden pilvien kannustaessa, mutta pikku hiljaa Pikku Pilvi luovutti ihmisten reaktion ollessa aina sama. Se ei ymmärtänyt miksi kukaan ei ilahtunut sen tekemistä hahmoista. Hattarat lytyssä se ajelehti taivaalla - ja olet saattanutkin nähdä pienen harmaan pilven lipuvan ohitse erillään kaikista pilvistä - sillä muiden pilvien temputkaan eivät Pikku Pilveä enää naurattaneet.
Onneksi Aurinko oli kuitenkin huomannut tämän surullisen pienen hahmon lipuvan sen säteiden ohitse ja kerran se päätti puhutella Pikku Pilveä. Kun aurinko muuten haluaa keskustella pilven kanssa, se kutittelee varovasti pilven nenänpäätä säteellään ja niin se teki nytkin pienen pilvemme kohdalla.
Pikku Pilvi kertoi Auringolle huolensa ja miten se oli yrittänyt parhaansa ilahduttaakseen ihmisiä. Aurinko lohdutti pilveä kertomalla, että kaikilla pilvillä on tärkeä tehtävä suojella maata sen säteiden vaikutuksilta. Aurinko myös sanoi sille: ”Katsohan alas, näetkö esimerkiksi nuo kauniit kukkaniityt, jotka ilahduttavat myös ihmisiä – niitä ei olisi ilman kyyneliäsi, eikä myöskään tuota solisevaa puroa, jossa kalat viihtyvät ja näetkös nuo ihmiset siellä kalastamassa? Sinulla kuten meillä kaikilla on oma tärkeä tehtävämme elämän kiertokulussa.”
”Niin, mutta kun minä haluaisin, että ihmiset myös ilahtuisivat nähdessään minut, eivätkä juoksisi pois.” Samalla kun Pikku Pilvi ajatteli tätä ikävää ajatusta, se ei voinut pidätellä pahaa mieltään, vaan siltä pääsi kyynel, ja toinenkin. Aurinko katsoi tyynesti pilveä ja pysyttyään vaiti pienen hetken se pyysi Pikku Pilveä kääntymään ympäri. Hitaasti katse painuksissa Pikku Pilvi kääntyi pyyhkien viimeisiä kyyneleenrippeitä silmäkulmastaan. Nostaessaan katseensa sen silmät häikäistyivät yhtäkkiä kaikesta valosta ja kirkkaista väreistä! Se näki jotain sinistä, violettia, punaista, keltaista ja vihreää. Pikku Pilven hämmästellessä tätä väriloistoa, jota se ei ollut koskaan aiemmin nähnyt, Aurinko kertoi sille, että Pilven kyyneleet ja Auringon säteet yhdessä muodostavat sateenkaaren - ja että joka kerta kun Pikku Pilvi oli ohittanut Auringon, heidän kohtaamisensa oli jättänyt jälkeensä kauniin sateenkaaren taivaalle. Aurinko kehotti Pikku Pilveä myös katsomaan alas maan kamaralle ja voi tätä onnenpäivää! Nyt se näki ihmisten pysähtyvän kiireistään ja katsovan taivaalle hymyssä suin osoittaen sateenkaarta.
Joten Pikku Pilvi porhaltaa taas taivaalla hattarat pöyhkeinä, kastelee tunnollisesti kuivia kohtia maan kamaralla ja pysyttelee kaukana ukkospilvistä. Aurinko ja Pikku Pilvi ovat sopineet, että aina kohdatessaan Aurinko kutittelee sitä säteillään vatsanpohjasta – ja auringon kutitellessa vatsanpohjaa ei yksikään pilvi voi toki muuta kuin nauraa kyyneleet silmissä. Silloin tällöin tämä iloinen kaksikko tekee sateenkaaria yhden sijaan kaksi, ihan vaan siksi, että välillä enemmän kauneutta nyt on vaan enemmän kauneutta.
Olen usein miettinyt, että emme taida useinkaan nähdä kaikkea sitä kaunista, jonka jätämme jälkeemme - ja varsinkaan aikana, jolloin koko ajan pitäisi olla kaikkea enemmän. Kenties tämä tarina kertoi siitä, kenties omien vahvuuksien löytämisestä ja niiden näkemisestä.
Saduissahan sitä myös sanotaan, että sateenkaaren päässä on aarre. Olen kuitenkin joskus miettinyt, että mitäs jos sateenkaari – tai kaksikin – on kuitenkin se varsinainen aarre. Sateenkaaren kauneus, jota saamme ihailla vain pienen hetken, eikä meillä ole siihen mitään mahdollisuutta vaikuttaa, on rikkaus, joka tarjotaan meille ihailtavaksi monen muun asian tavoin.
Saduissahan sitä myös sanotaan, että sateenkaaren päässä on aarre. Olen kuitenkin joskus miettinyt, että mitäs jos sateenkaari – tai kaksikin – on kuitenkin se varsinainen aarre. Sateenkaaren kauneus, jota saamme ihailla vain pienen hetken, eikä meillä ole siihen mitään mahdollisuutta vaikuttaa, on rikkaus, joka tarjotaan meille ihailtavaksi monen muun asian tavoin.
Ja toivottavasti onnistuin tekemään Pikku Pilvelle oikeutta ja kerroin hänelle mieluisan tarinan.
Pirjo ;-)
Ps. Ja sateenpisaratkin alkoivat niitä ommellessa kertoilla omia tarinoitaan, vaikka ajattelin ne jättää pilven vastaanottajalle. Lapset kun keksivät aina paljon parempia tarinoita. Minulle nämä kuitenkin esittelivät itsensä laulavana sadepisarana ja turvallisuushakuisena nautiskelijana, joka hiljaa leijuu maata kohti omine sateenvarjoineen. On myös farkkuhemmo ja seikkailijaluonne aina valmiina tutustumaan uusiin matkakohteisiin (keltaiselta pisaralta puuttuvat vielä aurinkolasit lisävarusteena, sen jälkeen tämän tarinan on aika matkata eteen päin ja on toivottavasti mieluinen).
Here above is a story about a small cloud and how sun helped the cloud to see its own beauty and purpose. This time the story is only in Finnish, since I am not sure I am able to tell it well enough in English, but I might try later. Hoping to come back soon with some new crochet projects!